Olen miettinyt joulua lapsen ja
lapsiperheiden näkökulmasta nähtyäni juuri alkaneen Hyvä Joulumieli -hyväntekeväisyyskeräyksen mainoksia televisiossa.
Useamman suuren toimijan vuodesta 1997 järjestämä keräys
lahjoittaa kaikki tuottonsa vähävaraisille lapsiperheille. Hienoa,
hienoa, apua he tarvitsevatkin – mutta muulloinkin kuin jouluna.
Tässä suora lainaus Punaisen Ristin tiedotteesta:
“Keräykseen lahjoitetuilla rahoilla hankitaan 70 euron arvoisia lahjakortteja, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla.”
Keräyksen
tarkoitus on siis avustaa lapsiperheitä hankkimaan ruokaa joulun
alla. Tämä kannustaa yleisen pitkäjänteisen elämäntilan inhimillistämisen ja mahdollisen avun säännöstelemisen sijasta käyttämään ruokalahjakortit jouluateriaperinteeseen, jossa joulunpyhiksi koteihin kasataan usein aivan
liian suuri määrä ruokaa syöjiin nähden, koska “niin kuuluu
olla”. Näin tehdään, koska halutaan elää sen mielikuvan
mukaisesti, joka kullekin meistä on kulttuuriperinnön mukana
iskostunut mieleen – lainkaan kyseenalaistamatta ja arvioimatta sen
vaikutuksia.
Vuoden
2010 jouluna Suomessa kulutettiin 7 198 000 kilogrammaa joulukinkkua. Tämä tarkoittaa noin puoltatoista
kiloa pelkkää kinkkua per suomalainen. Tämän lisäksi on vielä
lukuisat muut ruokalajit, joita joulupöydässä “kuuluu olla”, ja joita syödään
vaikka sattuu, pierettää ja tulee paha olo – koska “näin
jouluna tehdään”. Ihminen hukkaa itsensä mielikuviin, joka
tarkoittaa fantasioiden roolipelaamista todellisuudessa –
näytellään yhdessä “joulukuvaelma” jossa kaikilla on kivaa -
ja kontaktin hukkaamista todellisuuteen muun muassa oman kehonsa
hyvinvoinnin muodossa. Ihmisen elimistö ei tarvitse yhtään sen
enempää ruokaa jouluna tai juhannuksena kuin minään muunakaan
päivänä.
Se,
millä tavalla tämä liittyy lapsiperheisiin, on myös tämän
hyväntekeväisyyskampanjan ylläpitämä syyllistäminen. Jostakin
syystä tämänkaltaisessa joulunviettokulttuurissa on synti ja
häpeä, jos vanhempi ei voi lapselleen tarjota ideaalin mukaista
joulua ylenpalttisine ruokapöytineen, lahjakekoineen ja jopa
lumihankineen. Tämän vuoden kampanjan videot eivät ikävä kyllä
löydy vielä verkosta, mutta tässä esimerkkejä viime vuotisista:
http://areena.yle.fi/tv/1362372
http://areena.yle.fi/tv/1362373
Nämä
lyhytelokuvat kaikesta sydämellisyydestään huolimatta, tai itse
asiassa juuri sen takia, tukevat harhaluuloa, että lapselle pitäisi
tarjota “taianomainen joulukokemus”. Nämä “maagiset
perhejuhlat” lähinnä pitkittävät lapsen harhakäsitystä siitä,
että maailmassa on jaossa kaikkea yllin kyllin kaikille, ja
tarjoavat oikeutuksen rypeä materiassa nimeämällä yhden päivän
vuodesta sellaiseksi, jossa on “taikaa” ja “kaikki on
mahdollista (= sallittua)”. Tällainen kampanjointi myös antaa lapselle luvan
odottaa ja vaatia aina tietyn ideaalin mukaista joulunviettoa, joka entisestään
kasaa vanhempien niskoille stressiä yhteiskunnan odotusten lisäksi.
Ethän sinä halua pettää lastesi odotuksia? Ethän sinä halua
olla epäonnistunut vanhempana?
Enkä
toki sysää tästä vastuuta vain hyvää tarkoittaville (mutta sitä
harvoin kestävästi saavuttaville) kampanjoille, vaan peräänkuulutan
kunkin henkilökohtaista vastuuta. Oletko sinä vanhempi, joka elää
stressikierteessä luodakseen lapsilleen “oikean joulun”? Mikä
on “oikea joulu” ja miksi? Miksi uhrata itsensä stressille - kuka siitä todellisuudessa hyötyy?
Joulu
on yksi näistä kyseenalaistamattomista ja “pyhistä”
perinteistä, jotka suggestoivat massat käyttäytymään kuin
kulutusrobotit tai “onnellisuuskoneet”, jotka kuvittelevat onnellisuuden määrän olevan suoraan verrannollinen kärsimyksen määrään ja siksi jollakin tapaa oikeutettua. Perinteiden kuten kaiken
kulttuurin muutos lähtee yksilötasolta, ei ylhäältä saneltuna,
jolloin vastuu siitä on joka ikisellä. Jos naapuritalossa perhe
kärsii “joulustressistä” saavuttamattomien mielikuvien vuoksi
(käsittämätöntä miten “valon” ja “riemun” juhlaan ollaan
saatu liitettyä stressi), jotka nimensä mukaisesti ovat olemassa
vain mielessä kuvina eivätkä tässä todellisuudessa, millä
perustelet omalle perheellesi maalaisjärkeä vastaan sotivan
ylenpalttisuuden? Toki voit ostaa itsellesi Hyvän Joulumielen - puhtaan omantunnon - lahjoittamalla naapuriperheelle pennosia joulukinkkuun, vaan täysin köyhyyden todellisiin syihin kajoamatta.
Lainaten ja vapaasti kääntäen filosofi Slavoj Zizekiä: "Hyväntekeväisyys ei ole ratkaisu köyhyyteen - ratkaisu köyhyyteen on uudelleenjärjestää yhteiskunta siten että köyhyys ei ole mahdollista." Hyväntekeväisyys eli resurssiensa jakaminen toisille yleisen hyvinvoinnin saavuttamiseksi on tärkeää etenkin nopeana hätäapuna, mutta se ei ole varsinainen ratkaisu, ja nyt enimmäkseen toimii vain synninpäästönä niille, joilla on varaa viettää "oikea joulu".