Kuulin eilen tai edellispäivänä ensimmäistä kertaa Adelen biisin Someone Like You, tykästyin siihen heti ja päätin opetella - ja sitten kuulinkin sitä pari päivää jatkuvasti radion välityksellä töissä, koska ilmeisesti se on nyt joku iso hitti. Tai on ollut jo jonkin aikaa, mutta olen vain tapani mukaan jäljessä kaikesta mikä on hip ja in? Jaa'a! No mutta, tänään se vaivasi koko päivän takaraivossa, ja tuossa äsken työjutuista kotiin päästyäni istuin alas ja opettelin mokoman, jotta se ainakin soi päässä oikein. :E Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin korvamato, jonka sanoista osaa puolet.
On jännää löytää biisi, jonka kertoman tilanteen on kokenut, mutta josta on jo kasvanut eroon niin, että sitä voi laulaessaan tarkastella vähän etäämmältä. Laulaja ei saisi olla liian kiinni esitettävissä teoksissaan, tai tulkinta kirjaimellisesti vesittyy - ties kuinka monta kertaa minullakin itku on keskeyttänyt laulamisen. Tarkoitus ei ole velloa tunteessa vaan välittää se muille. Hauskaa todeta kasvaneensa sellaiselle tasolle, jossa sen ymmärtää, kun muistaa selvästi vielä sen ajan, jolloin ei ymmärtänyt. Katso: minä kehityn.
Tällä lailla väsyneenä ja jatkuvassa univajeessa tarpovana on jännä huomata, miten välittömästi hämärtynyt olotila vaikuttaa selvänäköisyyteen, ja tällä kertaa nimenomaan näköaistiin. Aiemmin olen kuolemanväsyneenä kuullut asioita, nyt näen niitä kaikkialla. Vielä kun onnistuisi saamaan jostakin otteen sen sijaan että haparoi vain ihmeellisiä suhruja ja muotoja ympäristössänsä. Tammikuusta tulee todennäköisesti aika raskas kuukausi henkisesti ja fyysisesti, koska teen hetkellisesti kahta työtä yhtäaikaa; alan ehkä jossain vaiheessa kiipeillä seinillä väsymyksen ja sen aiheuttamien aistiharhojen takia. Vapaaehtoisia seinältäkiskojia ja päänsilittelijöitä vastaanotetaan.
