tsuliluikka

Täten lausun julki kiitoksen lääketieteelle: mun olotilassa on tapahtunut huikea muutos sen jälkeen kun aloin hoitaa tätä anemiaani. Mietin tässä juuri, että milloinka mulla on viimeksi ollut energiaa yhtään mihinkään, johon tuntuu nyt riittävän puhtia päivittäin. Yhtäkkiä jaksan liikkua lähes joka päivä, siis vapaaehtoisesti kuntoilla ja kaivata sitä, ajatelkaa! Minä, joka julistin urheilun arkkivihollisekseni joskus teini-iässä; en siis niin kovin kauan aikaa sitten. Ja sen sijaan että vapaa-ajallani passivoituisin jatkuvasti vain videopelien äärellä - joka ilmeisesti on ollut ainoa asia, jota olen jaksanut työnteon jälkeen tehdä - harjoittelen musiikkia ja opiskelen, panostan tämän todellisen maailman taitoon ja tietoon.

Yritän tässä parhaillaan muistella menneitä kuukausia ja vuosia ja miettiä missä mun oloni on alkanut heiketä, enkä löydä selkeää alkupistettä, kun henkinen pahoinvointi on tuntunut vaihtuneen tosi vähitellen fyysiseksi uupumukseksi. Lääkärisetä arveli syyn olevan mun kasvissyönnissäni, johon siirryin kolme vuotta sitten, samaan aikaan kun aloittelin tämän astisen elämäni suurinta emotionaalista muutosta ja kasvukautta. Kolme vuotta pikkuhiljaa hupenevan elinvoiman kanssa on ollut valtavan raskas ajanjakso, vaikka siihen on mahtunut parempiakin kausia. Pää haluaisi mutta keho ei pysty, ja sitä samaa alamäkeä kuukausikaupalla. Ei ihme että olo on ollut kuin muumilla suossa.

Fyysistä nousukautta tukee valtavasti se, että käyn itseni kanssa mielen ja hengen tasolla tosi rakentavia prosesseja, ja se on varmasti myös osaltaan mahdollistanut niiden liikkeellelähdön. Elämä tuntuu tosi hyvältä. Mä tunnun hiton hyvältä. Tykkään olla omissa nahoissani. I'm awesome. Everyone's awesome. Life's god damn awesome. Parrr-tay!

Mä en halua uskoa, että lause "elämässä on ylä- ja alamäkiä" tarkoittaisi sitä, että tämä on vain hetken huumaa ja että kohta ollaan siinä samassa aallonpohjassa kuin ennenkin. Ei sen tarvitse mennä niin! Ei elämän tarvitse kulkea kärsimyksen kautta. Elämästä voi tehdä itselleen jatkuvan nousukauden. Se mitä yritän ehkä sanoa on että "alamäki" ei tarkoita taantumista edelliselle askelmalle, vaan ehkä ennemminkin tilanteen ulkopuolelle astumista ja uudelleenarvioimista, ylämäkeen pysähtymistä ja oikean reitin etsimistä. Haluan muistaa, missä nyt olen, jotta seuraavassa murrospisteessä tiedän, mistä mun tulee ponnistaa ylemmäs. Siksi ehkä kirjoitan tämän ylös.

Kerrankin kevät sekä luonnossa että minussa. Musta tuntuu että olen elänyt läpi todella pitkän talven.

"I would that you spoke with no words..."

"... like paper cuts, they hurt."

Tämä on näitä öitä, jolloin kaipaisi jonkun vierellensä hyräilemään tuutulauluja. Pehmeän äänen ja läsnäolon. Hiljaisuutta ja lämmönlähteen. Tämä asunto on kylmä.

Joihinkin ihmisiin jää kiinni niin sitkeästi, että tuntee etäisyydenkin päästä imevänsä toiselta jotakin. Jos olisin Mestari, osaisin ehkä katkaista tällaiset kaipuut ja kaikilla olisi helpompi olla. En ole Mestari. Voisin tosin yrittää olla, ja olen yrittänytkin. Tämä vain palaa ja palaa, ympäri käydään yhteen tullaan uudestaan uudestaan uudestaan. Teen jotain väärin. Todennäköisesti en vain oikeasti halua päästää irti. Olen huijannut itseni uskomaan että olen käsitellyt asian. Aloita alusta. Yritä uudelleen. Nyt annan toisen olla.

Huomenna lähtö Jyväskylään tapaamaan ihmisiä ja sieltä Espooseen uudeksi vuodeksi tapaamaan lisää ihmisiä. Mulla on taas tämä pakenemisen tarve, pois kotoa, pois tästä todellisuudesta, ei kiire takaisin. Jätä kaikki taaksesi. Toivottavasti kukaan ei kysy kuulumisia, en jaksaisi selittää taas tätä tilannetta auki... Kun työtilanne on se ainoa josta uskaltaa avautua. En ole puhunut auki tunne-elämääni pitkään aikaan. Olen ehkä hukannut ne ihmiset, joiden kanssa se oli helpointa. Yhä pieni ja pelokas. Vaan en enää pienin kaikista. Hmheh.

Ainiin, iloinen asia: Ane Brun itse oli kuullut tämän a cappella -coverini, tykännyt siitä ja jakanut sen eteenpäin facebook-sivullaan :) Vau sanon minä!

Jahve Jahve, gimme some r-e-s-p-e-c-t

Tänään uskalsin pitkästä aikaa sanoa jehovantodistajaystävälleni suoraan, mitä ajattelin, ja tein sen ehkä hieman tylysti. Ehkä. Naamioin vitsiksi ja seurasi vaikea hiljaisuus. Hoksasin, että olen kiintynyt häneen niin paljon, että pelkään rikkovani ystävyyden olemalla kriittinen hänen elämänkatsomuksestaan, ja siksi olen jo pitkään kaunistellut sanomisiani... Tai jättänyt sanomatta asioita. Se ei kai ole hyvä. Kun kuitenkin olen aika usein tavalla tai toisella eri mieltä, tai hahmotan asiat eri tavalla. Ehkä mulla on vain taipumus muotoilla asiat niin kauniisti, etten hahmota ilmaisevani eriävän kannan? En tykkää olla karkea, välttelen sitä.

Tämänpäiväinen tilanne syntyi, kun luettiin joku pätkä Raamatusta, jossa - okei, en muista, lunttaan - puhutaan siitä, millaisiksi ihmiset muuttuvat "lopun aikoina": itserakkaiksi, rehenteleviksi, pöyhkeiksi ja niin edelleen (2. Tim. 3:1-5). Lopuksi käsketään välttää sellaisia ihmisiä. Ystäväni siinä oli jo jatkamassa johonkin muuhun aiheeseen, kun minun silmäni jatkoivat lukemista vielä seuraaviinkin jakeisiin, joita ei ollut "oleellista" lukea, ja siellä sanottiin: "Nämä [pahat ihmiset] näet tunkeutuvat koteihin ja kietovat valtaansa syntien rasittamia, monenlaisten oikkujensa riepottelemia naisparkoja, / jotka ovat aina alttiita uusille opetuksille mutta eivät voi koskaan päästä selville totuudesta." Minulta pääsi ääneen kysymys, että miksi "naisparat", miksei ihmisparat? Mitä tällä tarkoitetaan? Johon minulle yritettiin ensin vastata, että "naiset on empaattisempia ja siksi alttiimpia kaikille tollasille uusille, öö, jutuille, tiäks... tai siis ei, älä lue sitä, tai siis heh heh", johon naureskellen sanoin, että "Nii joo, 'lukekaa vaan nämä jakeet ja tulkitkaa ne kirjaimellisesti, mut älkää sit lukeko niitä seuraavia jakeita!' Heh."

Ja

sitten

kovin

hiljaista.

Mun mielestä on ihan okei kyseenalaistaa se, että tulkitaan äärimmäisen kirjaimellisesti esimerkiksi kaikki ennustukset, mutta sitten ei huomioida tuollaisia kokonaisuuksia. Että yhtäällä hiotaan pilkkua ja toisaalla "eisilläniivväliä". Eikö? Olenko väärässä? PS. Vituttaa se, että myös jehovat näkee naisen miehelle alisteisena. Pirun luomismyytti ja kylkiluut ja kaikki se.

Arrrgh mikä on Raamattu kokonaisuutena? Yritin rippikoulussa, yritin kirkosta erottuani, yritän taas mut en vaan hahmota. Mutta etenen. Pitäisi ehkä lukea vain Mooseksen kirjat, koska niiden tarinat on lähimpänä sellaista kerrottua kansanperinnettä, joissa on yhteyksiä myös muihin mytologioihin (esim. tulvamyytti). Ne olisi historiallisesti ehkä kaikkein kiinnostavimpia, siinä missä Johanneksen Ilmestys on meditaatiomielessä tosi kiintoisa, ja Sananlaskut runousmielessä jännä, ja kaikki Uuden Testamentin kirjeet seurakuntien synnyn ja Raamatun tulkinnan ja pieleentulkinnan ja tulevan valtauskonnon sisäisen hajaannuksen alkusysäyksen kannalta aika jänskä.

Enough Jesus talk! Hare krishna salaam alaikum blessed be ja niin edelleen. Puhdistaakseni tämän patoumia synnyttävän ja negatiivista huomiota keräävän uskonnon vibat tästä tekstistä voin kertoa lyhyesti, että lueskelen parhaillaan pranic healing -opasta ja koen sen syventävän sopivasti osaamistani energiatyöskentelyn parissa. Lisäksi sorrun säännöllisesti kaikenkirjaviin haureuksiin. I be a sinner, no wait, enhän mä usko syntiin. Ha ha! Onpa vapaa olo!

Tänään aloin rajoittaa syömisiäni töissä, koska oikeus kaikkeen ruokaan työvuoron aikana ja tarve keksiä tekosyy istua alas ovat aiheuttaneet talvisen rasvakerroksen kerrostumista etenkin lantion seudulle. Sitten söin sämpylän - majoneesilla. :( Hävisin. Huomenna uusi yritys.