Vesisade tuntuu aina keväisin yllättävän hyvältä. Kuljin tänään pehmoisen sateen halki kantaen tuolia, joka ruuhkabussissa muuntui kätevästi yhdeksi ylimääräiseksi istuimeksi. Tulipa bondattua parin hiprakkaisen teinipojan kanssa siinä samalla. Heh. Iltapäivällä tunsin ensimmäistä kertaa tänä keväänä sadetta nostattavan tuulen, kuin olisi tervehtinyt vanhaa ystävää. Illalla tapasin ihmisen, jonka olen hukannut elämästäni aivan liian pitkäksi aikaa, ja tuntui siltä kuin vuodet tässä välissä olisivat sulaneet pois. Note to self: kun seuraavan kerran karsit elämästäsi haitallisia ihmisiä, mieti myös, onko olemassa joitain, jotka haluaisit tilalle.
Olen lenkkeillyt lisää ja seikkaillut ympäriinsä. Olen ottanut tavoitteeksi laajentaa elinpiiriäni: kartoittaa juoksu- ja kävelymatkan päässä olevaa ympäristöä. Mulla on tämän kaupungin lähialueet yhtä valkoista länttiä... Koen toisaalta, että hyvä tapa oppia ne on juuri tämä tämmöinen jalan kulkeminen (tai kesällä vaikka pyöräily), ilman karttaa, että oppii suunnistamaan maaston mukaan. Löysin tänään joen ja rannan ja lossin, joka ei kulje vielä. Joen toisella puolella oli maaseutu ja maisema ja mäen päällä oikea metsä, jonne olisin halunnut sukeltaa. Sitten kun lossi kulkee, kuljen minäkin eteenpäin. Joen toisella puolella vaikutti rauhallisemmalta.
Löysin myös paljon graffiteja, ja mietiskelin että niiden tekijöillä on varmaan sellainen sanomaton herrasmieskulttuuri, että tuoreiden töiden päälle ei heti tehdä uusia, ja niin edelleen, sillai. Ehkä. Jotenkin tuli sellainen olo. Oli muun muassa eräs alikulkusilta, jonka keskellä pimeimmässä kohdassa oli kaikkein suurimmat ja hienoimmat työt, ja tunnelin suilla niitä suttaisia tägiharjoitelmia. Onkohan tuollaisissa paikoissa oma hierarkiansa? Jännä alakulttuuri. Tahtoisin tehdä Berliiniin ihan vain alakulttuurintutkimismatkan, siellä kun on esimerkiksi tuo graffitikulttuuri ihan omassa mittakaavassansa.
Olen kuunnellut viime päivinä Ella Fitzgeraldia ja hoksannut uudestaan miksi se on laulajana niin ilmiömäinen. Olen yrittänyt ottaa siitä oppia eri tavalla kuin ennen, ja olen ehkä hoksannut jotain hyvin yksinkertaista mutta äärimmäisen oleellista laulutekniikastani. Äänitän huomenna loput ennakkotehtävät, katsotaan onko tästä hoksaamisesta hyötyä.
Tänään päätin tehdä kevätsiivouksen ja karsia tavaraa kirpputorille. En aloittanut vielä, mutta heti kun on aikaa. Ensi viikolla? Aloitan vaatekomerosta. Tuntuu että siellä on yli puolet vaatteita, joita en ikinä käytä, ja siksi olen viikon aikana ostanut jopa joitain uusia vaatteitakin, kun tuntuu että kaipaa jotenkin juuri tietynlaisia vaatekappaleita nyt. Keho muuttuu, liike muuttuu, olomuoto jalostuu. Pukeutumisen tarkoitus on muuttunut. Elin, joo, joskus sellaista aikaa, jolloin oli oleellista olla kirjava varasto juhlavaatteita. Nykyään niiden käyttämiseen tulee tilaisuuksia aivan liian harvoin niiden määrään nähden. Voisin tarjota itseni maksulliseksi edustusvaimoksi jollekulle ihan vain että saisi vetää pikkumustan päällensä, mut vähän pelkään että mun oletettaisi osaavan/haluavan kävellä korkokengillä. Vois olla siistiä olla lentoemäntä, mut mikä hitto on tämä korkopakko? What's with these absurd standards? Miksi eleganttius = piikkikorko? Kyllähän mä niillä opettelisin kävelemään, mut en tasan maksaisi niin epämukavista kengistä.
Tahdon puutarhan. Voisi kysellä vuokraisännältä saisiko tässä pihalla vähän kuokkia. Jos kasvattaisi, jotain, en tiä, yrttejä ja kurkkuja ja salaattia, papuja, herneitä? Olisipa tilaa marjapensaalle. No, ainakin täältä saa syksyllä omenoita. Sit voin tehdä itse hilloa, ah autuutta.
