"Why this frightened part of me..."

"... that's fated to pretend?"

Eksistentiaalinen immateriaalis-abstrakti mitäihmettäteenelämälläni -kriisi. Miten tällaiseen etsii vastauksia? Olen muutaman päivän ajan tehnyt keikkatyötä, joka suo minulle mahdollisuuden pyöritellä tuntikausia omia ajatuksia päässäni ja lukea suuret määrät kirjallisuutta, ja yhdistettynä yhteishakujen alkamisajankohtaan ja yleiseen päämäärättömyyden ja riittämättömyyden tunteeseen se on osoittautunut aika hajottavaksi. Mahdollisesti hyvällä tavalla, ken tietää, nyt vaan täytyisi ottaa tästä kaiken pirstaloitumisesta ja kyseenalaistamisesta irti jotakin.

Ongelma 1: Onko parempi tehdä sitä, mitä haluaa, kuin sitä, mistä olisi hyötyä? Onko näissä loppujen lopuksi mitään eroa; saako intohimo, tai vaikkapa vilpittömyys aikaan sen, että toiminnasta on hyötyä joka tapauksessa? Ovatko nämä toisensa poissulkevia? Miten löydän sen kombinaation, jolla saan hyödynnettyä osaamiseni ja intohimoni ihmiskunnan hyväksi?

Ongelma 2: Mikä on se intohimon tai innostuksen kohde, johon kannattaa alkaa panostaa? On jo huomattu, että kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa. Olisiko mahdollisuutta yhdistää useampaa, esim. musiikki, teatteri, opettaminen ja kirjoittaminen? Tai vaikka musiikki, leipominen ja terapia? Jos keksisinkin innovatiivisen yhdistelmän, mistä päästä sen ammattiosaamisen kartuttaminen kannattaisi aloittaa?

Ongelma 3: Olenko vain urautunut ajattelemaan kaiken opiskelun ja työnteon syklien kautta? Entä jos olisikin vain parempi rikkoa yhteiskunnan kaavat ja käytännöt ja perustaa omavarainen maatila, ottaa hippejä ruokapalkalla töihin ja elää hiljaiseloa luonnon helmassa? Jos vaikka rupeaisi kulkuriksi? Tai piiaksi? Ollapa vain maatalon emäntä ja lypsää lehmiä ja leipoa leipää. Miksi pitäisi ylipäänsä saada "toteuttaa itseään"; olisiko parempi keskittyä ruohonjuuritasolle ja rakentaa toimivampaa yhteiskuntaa vaikka tuottamalla peruspalveluita, tai jotain, EMMÄTIIÄ.

Hirveästi kysymyksiä enkä tiedä miten niitä lähestyisin. Apua. Kysymyspilvi säkenöi ja minä käännyn pois, suljen silmät, pelottaa liikaa. Mukavuusalueen rajat häämöttää. Vaan miten ottaa askelia sitä kohti, en tiedä, en tosissaan tiedä. Mitä tehdä kun oma itse (jaa mikä?) lukitsee itsensä piiloon?