Jotain rakentavaa ja puhdistavaa osasin tänään kyllä tehdä: aloin kirjoittaa. Totesin, että tätä prosessia, joka mulla nyt on lähtenyt aika mielenkiintoisesti vaikkakin rankasti päässä käyntiin, olisi aika herkullista hyödyntää romaani- tai novelli-ideana, ja sain puolitoista liuskaa tekstiä. Enemmän olisi, mutta energia ei enää tänään riitä. Katsotaan mitä siitä tulee. Se riippunee siitä, mitä musta tulee.
Elämä meni eilen jotenkin rikki. Se on ollut oudolla tavalla vinksallaan jo pitkään, mutta nyt vasta mulla on sellainen olo, että olen hukassa. En osaa tarttua mihinkään. Kai se johtuu siitä, että on ehtinyt jo asennoitua elämänsä jatkuvan tietynlaisena ainakin muutaman kuukauden eteenpäin, ja sitten heitetäänkin kovaa vauhtia takapakkia aivan kaikilla osa-alueilla. Mulla on hukassa toimeentulo, unelmat, kaikenlainen tasapaino. Onneksi on sentään ystäviä. Ja koti. Ja pariksi kuukaudeksi vuokrarahat jemmassa. Ei tämä noin niin kuin järkevästi ajateltuna ole maailmanloppu. Se vain tuntuu siltä. Tuntumiset ikävä kyllä muodostaa aika ison osan siitä subjektiivisesta kokemuksesta, jota todellisuudeksikin kutsutaan.
Näkyisipä tähtitaivas. Tähdet tuo mulle lohtua kun maailma tuntuu liian painavalta. Täytyy kai nyt pärjätä ilman. Jos sulkisi silmät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti