Olin tuossa maanantaina jo onnistunut täyttämään asuntoni savulla, kun leipää leipoessa uuni alkoi savuttaa - luulin osan savusta tulleen myös hellalle loiskahtaneesta maitokastikkeesta (tein samalla lasagnea, multitasking keittiössä on vaan niin kivaa!), ja siksi en kiinnittänyt siihen hirveästi huomiota. Tänään ehdin jo puolihuolimattomasti ajatella, että "onpa kivaa kun kämpässä ei haise enää savu", ja laitoin uunin taas päälle joulutorttuja varten - ja kun palasin keittiöön vartti myöhemmin, näkökenttäni hämärtyi huomattavasti. Savua?! Uuni pois päältä luukku auki ikkuna auki ovi auki läpiveto köh köh täällä ei voi hengittää teekuppi käteen pakoon portaikkoon palohälytin soi voi paska jakkara hamuan katonrajaa miksei se irtoa perkele huh huh. Aktivoin ninjakykyni, väsäsin hengityssuojan ja aloin ohjata ilmavirtoja isolla viuhkalla, ja samalla - like a boss - väsäsin niitä julutorttuja uunikuntoon, koska, hitto vie, kun olisin siivonnut uunista sen mikä ikinä siellä käryääkin, elämä jatkuisi ja tortut olisi paistettava!
Uuni jäähtyi, jännitys tiivistyi, nappasin käteeni rätin ja veitsen selvittääkseni mikä nilja siellä savuaa, vaiko peräti esi-isämuumin nuotio tai nenäkarvat, sohaisen pimeään... ja kas, mikä sieltä tupsahti:
Vieressä veitsi koon havainnollistaakseni. Mulla on ollut uunissa viikkokausia sitten tehdystä kakkupohjasta valunutta taikinamöhmää ja se on palanut tuollaiseksi, öö, taikaponinsikiöksi. Onko joku ihme että savuaa, kun säilytän uunissa kourallista hiiltä? Hyvän tovin naureskelin siinä lattialla. Ehhehe ehhh. Pitäisiköhän tuo kehystää, niinku muistutukseksi, niinku, trophy, tiätteks.
Nyt niitä torttuja. Jouluja kaikille! Hamutkaa tykönne valoa ja lämpöä ja rakkautta, koska ilman niitä talvi voi olla sietämätön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti