Haluaisin jonkun, jonka kanssa istua kahviloissa pelaamassa shakkia. Tai korttipelejä. Tai jotain. Tammea! Kadehdin hiukan kreikkalaisten kahvilashakkipapparaisten elämää. Ollapa eläkkeellä ja joutilas. Toisaalta on lähes sama asia olla työtön ja joutilas, ainakin taloudellisesti... Erona se, että kroppa on nuori ja vetreä. Pää sitäkin hölmömpi. Kumpi ompi parempi, suukko vaiko marenki? (Mi. Tä.) No wait, don't answer that.
Mulle on alkanut palautua usko omaan musikaalisuuteeni. Aina välillä hukkaan itseluottamuksen ja pidän itseäni paskana laulajana, lahjattomana muusikkona ja nuottikorvattomana tampiona, mutta kun teen sitkeästi töitä harjoittaakseni osaamistani huomaan kyllä jatkuvasti kehittyväni. Nyt on sellainen olo, että emmää ole toivoton. Jee! Eilinen keikka oli hyvä muistutus siitä, ettei tässä ole turhaan tehty töitä. Tiedostin myös, että hyvistä muusikkokumppaneista kannattaa pitää kiinni. Toimivat kokoonpanot ei kasva puissa, kuten ei ystävätkään, saati sitten molemmat samassa paketissa. Meistä saattaisi tulla jotain tosi kivaa! Siitä ajatuksesta syntyy lämmin höpsö kutina. Hih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti