Stressistä

Huoli ja murhe ja hammastenkiristys! Stressi on mielenkiintoinen ja karmiva kun sen pysähtyy huomaamaan oireina kropassansa. Kaikki on kireällä kuin viulun kieli. Tunnen kuinka jännitys kulkee selästä niskaan ja hartioihin ja sieltä koko päähän, ja tuntuu kuin pää olisi jossakin omituisessa asennossa, suu valmiina aukeamaan huutoon, kasvojen lihakset nykäyksen päässä revähtämisestä. Kaiken seurauksena päänsärky alkaa hiiviskellä pitkin kalloa. Stressi on: perseestä! Kuten myös sen aiheuttaja armas byrokratia ja jatkuva ahtaalle ajaminen ja takaiskut äh äh äh. Ehkä myös heräsin vähän väärällä jalalla tänään. Puurokin ehti jäähtyä tätä valitusta kirjoittaessani :(

Stressi on vähän niin kuin sellainen tosi vittumainen henkilökohtainen ilveilijä, sellainen kuikelo narri joka hiipii mukana kaikkialle ja puhuu kaikesta paskaa. Lietsoo huonoa oloa ja kasvattaa itseänsä koko ajan, taustalla soi terävä ärsyttävä sähkökitarariffi, staattinen kohina kerääntyy kasvaa tihenee, syvältä nousee korkea huuto, särkee, repii, ihminen murenee; narri nauraa, lihoo, juhlii. Milläköhän sen saisi kadotettua? Katoaisiko se, jos sen kohtaisi?

Hei. Puuro maistui hyvältä vaikka se oli kylmää. Ulkona näkyy aurinko. Ja vaikka byrokratia on kamala viidakko, mua on tähän mennessä joka taholta kohdeltu ystävällisesti. Se on jo paljon. Pian on joulu eikä se stressaa mua yhtään. Kerrankin!

Tsädääm: ainakaan pää ei enää särje. Ainakaan niin pahasti. Olenpa velho!

EDIT: Ei tämä positiivinen ajattelu nyt kyllä tehonnut. Taitavasti yritin huijata itseäni, mutta ainakaan nyt siitä ei ole apua stressin poistoon. Parhaiten ehkä auttaisi, jos stressin aiheuttajan saisi poistettua, mutta se ei tule tapahtumaan ainakaan vähään aikaan. Mitäs muuta sitä kokeilisi?

Olen purkanut tätä raivostuttavaa olotilaa hetken verran neulomiseen ja paennut samalla ajattelua. Ei auttanut. Kuuntelin samalla aggressiivista musiikkia - kuvittelin jotenkin, että se voisi auttaa purkamaan olotilaa, mutta voi olla, että se vain ylläpiti sitä. Vaihdoin juuri musiikin rauhalliseen klassiseen musiikkiin. Jokin Mahlerin tyyni valoisa sinfonia soi. Luulin myös käsillä tekemisen mahdollisesti auttavan, mutta se vain lisäsi jännitystä kropassa. Olisipa jotain sellokonserttoja nyt käsillä. Sellon ääni on niin jumalaisen tyynnyttävä.

Okei. Joogahengitys näköjään tehosi. Näytellessä oppii kyllä sen, että hengitys vaikuttaa kaikkeen ja kaikki hengitykseen, mutta se on helppo unohtaa tällaisessa tilanteessa. Huh kun tuli tyynempi fiilis. Rennompi. Ei yhtään vähemmän huolestunut, mutta vähemmän kivuliaasti niin.