"Words are tears that have been written down. Tears are words that need to be shed. Without them, joy loses all its brilliance and sadness has no end."

torstai 29. joulukuuta 2011

"I would that you spoke with no words..."

"... like paper cuts, they hurt."

Tämä on näitä öitä, jolloin kaipaisi jonkun vierellensä hyräilemään tuutulauluja. Pehmeän äänen ja läsnäolon. Hiljaisuutta ja lämmönlähteen. Tämä asunto on kylmä.

Joihinkin ihmisiin jää kiinni niin sitkeästi, että tuntee etäisyydenkin päästä imevänsä toiselta jotakin. Jos olisin Mestari, osaisin ehkä katkaista tällaiset kaipuut ja kaikilla olisi helpompi olla. En ole Mestari. Voisin tosin yrittää olla, ja olen yrittänytkin. Tämä vain palaa ja palaa, ympäri käydään yhteen tullaan uudestaan uudestaan uudestaan. Teen jotain väärin. Todennäköisesti en vain oikeasti halua päästää irti. Olen huijannut itseni uskomaan että olen käsitellyt asian. Aloita alusta. Yritä uudelleen. Nyt annan toisen olla.

Huomenna lähtö Jyväskylään tapaamaan ihmisiä ja sieltä Espooseen uudeksi vuodeksi tapaamaan lisää ihmisiä. Mulla on taas tämä pakenemisen tarve, pois kotoa, pois tästä todellisuudesta, ei kiire takaisin. Jätä kaikki taaksesi. Toivottavasti kukaan ei kysy kuulumisia, en jaksaisi selittää taas tätä tilannetta auki... Kun työtilanne on se ainoa josta uskaltaa avautua. En ole puhunut auki tunne-elämääni pitkään aikaan. Olen ehkä hukannut ne ihmiset, joiden kanssa se oli helpointa. Yhä pieni ja pelokas. Vaan en enää pienin kaikista. Hmheh.



Ainiin, iloinen asia: Ane Brun itse oli kuullut tämän a cappella -coverini, tykännyt siitä ja jakanut sen eteenpäin facebook-sivullaan :) Vau sanon minä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti